Seinäjoen näyttelyssä Hilla ja Nooa

Tänä aamuna startattiin Hillan ( Birchrock’s Wildflower ) ja Eerikan kanssa kohti Seinäjoen kansainvälistä näyttelyä 🙂 Matka taittui reilussa vesisateessa, kuitenkin ihan hyvin. Hilla matkusti takakontissa hiiren hiljaa. Eilen illalla Hilla oli päässyt suihkuun ja fööniin ja sai nukkua yönkin sisällä. 🙂 Turkki näyttikin upealta puhtaana ja puhallettuna 🙂 Kiitos Eerika!! 🙂

Näyttelypaikalle olivat saapuneet etelästä päin myös Teija perheineen. Mukaan he olivat ottaneet myös Nooan ( Birchrock’s Artist). Nooa oli juuri ”sopivasti” vaihtamassa talviturkkia, ja oli käytännössä kalju. 🙂 Tuomarin mielestä kuitenkin ERINOMAINEN ja SERTIFIKAATIN arvoinen!! Lisäbonuksena vieläpä VARA-Sertti . Hilla puolestaan näytti turkin puolesta jne upealta, mutta sitä ilmeisesti hiukan vuoden näyttelytauon jälkeen jännitti esiintyminen, ja sen  häntä oli paikalla seistessä aina alhaalla, ja jopa koipien välissä. Juostessa häntä kuitenkin liehui hienosti selän päällä . 🙂 Tuloksena sileä ERINOMAINEN ja Hilla sijoittui kilpailuluokkassaan toiseksi. Rotunsa parhaaksi valittiin jälleen kerran upea MÖKÖ, eli Bearvvis Be Northern Explorer ja VSP oli narttu NEVA eli Tulisalon Timantti Hangella. Onnittelut voittajille!! 🙂 Hillan SERTIN metsästys jatkuu, kuten myös Nooalla… Eli ei  kun kohti uusia tapahtumia!! 🙂 🙂 🙂

15

123456789111213

Hillan luona kylässä ja vetohommia omien koirien kanssa

Syksy on kauneimmillaan ja syksyn  kunniaksi ajattelin viettää vapaapäivän koiramaisissa tunnelmissa 💖 💖 💖 Heti aamupäivällä ajelin Kannukseen Annan ja Eelin luokse – Eerika oli töissä. Juteltiin koira-asiaa ja juoksutettiin Hillaa juoksutarhassa. Kamera ”rakasti” Hillaa, ja kerrankin sain muutaman hyvän valokuvan napattua ilmeikkäästä ja iloisesta Hillasta. Kuvaussession päätteeksi Hilla pääsi melkoiseksi toviksi sisäkoiraksi jyrsimään savuluuta ja nauttimaan rapsutuksista. 💖 💖 💖

Iltapäivällä otin sitten Windyn, Timmyn ja Mistyn ulos tarhasta ja juoksutin niitä aidatulla takapihalla. Sen jälkeen sitten pääsivät ensin Timmy ja Misty, ja sen jälkeen Windy kärrylenkille. Olihan taas melkoista haipakkaa!! Onneksi keskellä päivää muita koirakkoja tullut vastaan! Timmyn, Mistyn ja Windyn meno oli täynnä elämäniloa. Välillä ihan hirvitti … 😍🌺😍🌺

HILLA 11.10.2019

24237911151920

WINDY, TIMMY JA MISTY 11.10.2019

35373940414244454647484950IMG_0003 (1)

 

Kajaanissa pentunäyttelyssä ja kuvia Lilasta myös

Tänään tapahtui sellainen juttu, että kennelimme kolme pentua osallistuivat historiamme ensimmäisen kerran pentunäyttelyyn!! 🙂  Alunperin myös neljäs pentu, Willow, oli ilmoitettu mukaan, mutta he eivät päässeetkään paikalle. Harmillista kyllä, emme sitten saaneet tänään kasvattajaluokkaa esille, mutta ehkä vielä jonakin päivänä. Seuraavaksi nämä pennut siirtyvätkin sitten jo virallisen näyttelyn junioriluokkaan! 🙂 🙂 🙂 5-ryhmän tuomarina toimi Katja Korhonen. Hän arvioi tarkasti ja monisanaisesti kaikkia rotuja. Kunniapalkinnot olivat aika tiukassa. Alaskanmalamuuttipentuja oli paikalla yhteensä 5. Jokainen näistä pennuista sai kunniapalkinnon!!! Eli siis myös

Birchrock’s Faith Hope and Love eli Sisu 💕

Birchrock’s Freebird eli Ronnie  💕

Birchrock’s Fabulous Flower eli Kuura 💕

Tänään Sisu nappasi ROP-pennun tittelin, ollen paras urospentu. Ja juuri hetki sitten saimme puhelinsoiton Anna Saarelalta, että SISU oli sijoittunut 5-ryhmän pennuista KOLMANNEKSI!! Aivan upeata!! Paljon onnea Annalle ja Kaarlolle ja suuret kiitokset, että jaksoitte jäädä odottamaan ryhmäkehän alkua!!  🙂 🙂 🙂 🏆🏆

Paras alaskanmalamuutti narttu ja VSP oli Wintercoats Serendipity . Tuomari Korhonen arvioi kaikki kolme kasvattiamme hyvin lupaaviksi pennuiksi!! 🙂 🙂 🙂 Oli hienoa lukea arvosteluita, joissa montakaan korjausta vaativaa asiaa ei löytynyt. Kasvattajina olemme ylpeitä kaikista näistä Hillan ja E:T:n jälkeläisistä!! 🙂💕💕  💕💕Suuret kiitokset teille kaikille tänään mukana olleille kasvattien omistajille hienoista hetkistä näyttelyssä ja mukavista keskusteluista myös! 💕Tapaamisiin tammikuun 12. päivä jälleen Kajaanin kansainvälisessä näyttelyssä???? Sinne suuntaamme todennäköisesti myös Hilla-emon kanssa. 🙂 🙂 🙂 

Jutun lopussa kuvia myös Birchrock’s Flowergirl- pennusta, eli Lilasta. Lilan ( ja kaverinsa Leevin ) tapasimme viime sunnuntaina Iissä. Kiitos juttuhetkestä Susanna ja Jani!! 🙂 🙂

SISU

13L

SISU  5 Ryhmän kolmas!! ( kuva Marika Kunnari )

5S6S7S8S10S

12S

Sisu ( kuva Kaarlo Väänänen )

2S

RONNIE

4R1R2R3R1SR

KUURA

1K

11K

10K2K7K8K9K

LILA  Iin vierailun aikana 29.9.

8L1L2L4L5L7L

 

 

 

 

Silmätarkastuksia ja vähän muutakin

Tällä viikolla tapahtunutta… Timmy ( Birchrock’s Torrent ) ja Hilla ( Birchrock’s Wildflower ) kävivät uudestaan silmäpeilauksessa . Molemmat saivat ”terveet silmät” -tuloksen.  Hillan silmistä aiemmin nähty ylimääräinen ripsikin oli hävinnyt. 🙂

( Molempien kohdalla pentuesuunnitelmat etenevät toivottavasti 🙂 🙂 🙂 )  

Timmy vieraili samalla reissulla myös vanhempieni ja heidän koiransa  luona. Jälleennäkeminen oli iloinen – harmi kun emme voineet päästää Viliä ja Timmyä juoksemaan, kun aidattua aluetta ei ollut käytettävissä.

4

Timmy menossa silmäpeilaukseen

5

Eerika ja Hillakin saapuivat paikalle

6

Timmy ei saa silmiään irti Hillasta 🙂

7

8

Hilla poseeraa 🙂

9

Hilla on hyvin toipunut keväällä syntyneestä pentueesta

10

Timmy ja lapinkoiranarttu Vili  🙂

11

Irja-mummu ja Oiva-pappa mukana myös

12

1

Matti palaa lenkiltä kolmen malamuutin kanssa.

2

Lenkin jälkeen tyytyväiset Windy, Misty ja TImmy

Hillan ja ET:n jälkeläiset – F-pentue jo 5,5 kuukauden ikäisiä!!

Kesä alkaa olla ohitse ja syksy on saapunut Ylivieskaankin. Pitkästä aikaa tehdäänpä kotisivulle päivitystä Hillan ( Birchrock’s Wildflower ) ja E.T:n ( Mukluk Q-N Quuraparta ) jälkeläisistä, eli F-pentueesta. Pyysin pari päivää sitten tämän pentueen kasvattien omistajilta kuulumisia ja valokuvia viime kuukausien touhuista. Pennut ovat nyt noin viiden ja puolen kuukauden ikäisiä, ja pahin riiviövaihe alkaa olla ohitse. 🙂 🙂 🙂  Tässä alla jokaisen pennun kuvia ja mukavia kuulumisia. Nauttikaa! 🙂 🙂 🙂 🙂 🙂 🙂

SISU eli Birchrock’s Faith Hope and Love

IMG-20190915-WA0000IMG-20190916-WA000068786526_10215395190734416_2176174287235317760_n68958222_10215395191134426_2284777856779157504_nIMG-20190721-WA0002IMG-20190807-WA0000IMG-20190807-WA0001IMG-20190912-WA0003

IMG-20190918-WA0006

Sisu on luonteeltaan kiltti, rauhallinen, rohkea, leikkisä, tykkää älyttömästi että häntä rapsutetaan ja paijataan, mutta on kuitenkin hyvin itsenäinen ja viihtyy hyvin esim. omien luiden ja lelujen parissa. Sisu oppii asioita hyvin nopeasti ja hän jaksaa keskittyä pitkäänkin johonkin uuteen oppimiseen jos vaan herkkuja riittää. Sisu on erittäin perso kaikelle ruoalle. Sisu on erittäin rauhallinen ja hyvin käyttäytyvä, niin kotona kuin yleisillä paikoilla. Ei riuhdo ja kisko talutettaessa. Sen oppi ihan luonnostaan, ei ole tarvinnut opettaa.

Ensimmäiset 3 viikkoa Sisu asui yöt sisällä, mutta sen jälkeen opetettiin nukkumaan yöt omassa häkissä. Häkkiin tottuminen onnistui helposti, johtuen varmasti siitä että oli jo emon luona pentuna oppinut olemaan ulkotarhassa ja siitä että on luonteeltaan niin rauhallinen. 

Sisun kanssa on opeteltu paljon peruskäskyjä. Sosiaalistumista käymällä paljon erilaisissa paikoissa ja yritetty tavata mahdollisimman paljon koiria. Sisu elää 5:n aikuisen malamuutin laumassa ja kaikki ovat ottaneet uuden lauman jäsenen kaverikseen. 3:n nuorimman kanssa leikkii päivittäin, 2:n vanhuksen kanssa harvemmin. 
Sisun kanssa on alettu käymään näyttelytottumusharjoituksissa tulevia näyttelyitä varten mutta ennen kaikkea siksi, että ne ovat hyviä harjoituksia kaikin puolin kun niissä näkee paljon erilaisia koiria. Se on myös hyvää tottelevaisuusharjoitusta ja yksilötreeniä. Näyttelytreenit tänään meni hienosti! Sisu piti nyt koko ajan häntää ylväällä mikä on hieno. Seurasi vain minua koko ajan, kuuliainen poika.🥰 Ei välittänyt muista koirista mitään. 😊  Uskomattoman hyvin Sisu osaa noin nuoreksi koiraksi ja vasta kolmannet treenit. Sisu asettaa jalat itsestään hyvin. Tosi vähän joutuu korjaileen. Ja Sisu on niin suloinen ku se on vaan niin uskomattoman rauhallinen koko ajan.🥰
Sisun täytettyään 5 kk on tehty jo pari pientä vetotreeniä kickbikella yhdessä Saanan kanssa. Pikkuhiljaa, kun ikää tulee lisää treeniä lisätään. Sisun ensimmäiset vetotreenit on sujunut oikein hyvin. Sisu on halunnut kummallakin lenkillä olla koko ajan Saanan edellä. Sisu asustaa Kiimingissä Annan ja Kaarlon kanssa.
RONNIE  eli Birchrock’s Freebird 
IMG-20190918-WA000169267656_1922404024573107_2231384060305866752_n69467072_1922403987906444_8893469109153431552_nIMG-20190807-WA0008IMG-20190914-WA0000IMG-20190916-WA0030IMG-20190916-WA0031IMG-20190916-WA0032IMG-20190916-WA0034IMG-20190918-WA0000
Ronnien kanssa on ulkoiltu paljo, käyty parilla eri luontopolulla retkellä ja oltu muutoin metässä . Opeteltu toisen koiran kanssa lenkillä ohitustilanteita mitkä Ronnien osalta sujuu ainaki vielä rauhallisesti vaikka narttu malamuuttimme Kimu huutaisi vieressä kaikille koirille 😊. Häkissä olemista piti tosissaan harjoitella mutta enää ei itketä vaikka päivisin häkissä onkin… Yöksi on haluttu poika aina sisälle nukkumaan. Ronnie hakeutuu mielellään ihmisten lähelle..Ja köllöttää usein sängyssä vieressä.😊Eikä välitä vaikka lapset juoksee edestakaisin. Osaa siis ottaa rennosti. Autoon meneminen ei kuitenkaan ole mieluisinta, joka kerta alkaa kuola valumaan kovasti ja joskus tulee puklu. Siksi ollaankin otettu poika usein autoon mukaan pikku matkoillekin että huonovointisuus vähentyisi. Kovapäinen otus Ronnie on osannut olla mutta aivan täysi kymppi kaikkien mielestä. Niin ja tänään käytin puntarilla eläinlääkärillä niin painoa oli 25kg.😊. Eläinlääkäri ihasteli Ronnien luonnetta kuin on rennon oloinen tuommosissakin tilanteissa. Ronnie asustaa Pudasjärvellä perheensä ja Kimu-malamuutin kanssa. 
SULO eli Birchrock’s Four Strong Winds
69793048_10157536540509583_2900569647541649408_o69838876_10157536539529583_580659812979703808_oIMG-20190916-WA0035IMG-20190916-WA0038IMG-20190916-WA0041IMG-20190916-WA0043IMG-20190916-WA004466851924_10157421602494583_950882948763090944_o68783331_10157483077759583_7070472727152295936_o69368200_10157420805477485_4638783946350395392_o66674404_10157414466154583_922485707333697536_o
Sulolla oli aika vaiherikas muutto uuteen kotiin. Haimme Sulon 10-viikkoisena, kun Sulo oli ensin saanut olla kaksi viikkoa mammanpoikana muiden pentujen jo muutettua uusiin koteihinsa. 🙂  Ensimmäiset kolmisen viikkoa olimme Kuusamossa, josta siirryimme vielä pariksi viikoksi Tornioon ennen pitkän varsinaisen kotimatkan alkua. Ruotsin ja Norjan halki kotiin Bergeniin ajettuamme Sulo sai viimein 15-viikkoisena alkaa totutella kaupunkilaiskoiran elämään kerrostalossa ja toisaalta poniin lauman jäsenenä. Sulo kulkee suvereenisti hissillä, bussilla, junalla ja köysiradalla sekä mukana tallilla ponia hoitamassa ja lenkittämässä.
Ponin lisäksi tallilla on tutustuttu kaneihin, kanoihin ja lampaisiin (joita on myös vuorilla). Koirakavereitakin Sulolla on aika liuta, muutama malamuuttikaverikin on löytynyt. Lisäksi Sulo on tietenkin opetellut kunnon koiran tapoja, mm. tulemaan kutsusta, kävelemään sievästi hihnassa, seisomaan, istumaan ja makaamaan, odottamaan ruokaa, poistumaan huoneesta, menemään suihkuun – ja ehkä lähes tärkeimpänä antamaan esineitä suustaan. Sulo on pääasiassa oikein reipas ja kuuliainen nuorukainen, mutta herkuista (mm. itse pyydystämistään linnuista ) luopuminen ei aina ihan onnistu… Tätä harjoitellaan nyt kovasti – onneksi ei niillä oikeilla linnuilla kuitenkaan ihan joka päivä! Kuvissa näkyy Sulon lenkkimaastoja kodin ja tallin ympäriltä. 🙂
KUURA  eli Birchrock’s Fabulous Flower
IMG-20190918-WA0005IMG-20190823-WA0000IMG-20190823-WA0001IMG-20190823-WA0002IMG-20190916-WA0004IMG-20190916-WA0005IMG-20190918-WA0002IMG-20190918-WA0003IMG-20190918-WA0004
12466759979_2447985328573829_8616506240400359424_n
Kuuran viime kuukaudet ovat menneet arkisten asioiden opettelussa…on kyläilty paljon, tutustuttu erinlaisiin ihmisiin ja muutamiin koira kavereihin jne. Kuura jo oikein päivittäin odottelee milloin pääsee taas auton kyytiin ja kyläilemään😊 Seuraavana olisi tarkoitus lähtä opettelemaan siitä vetokoiran alkua ja näyttelytkin tulevat sille tutuiksi tässä lähipäivinä-   saapas nähdä miten menee ensikertalaisella😃Kuura osallistuu ensimmäiseen Match Showhunsa jo tulevana viikonloppuna.
Kuura asustaa Tyrnävällä perheensä kanssa ( Silja ja Heikki ) . Seurana kotipiirissä ovat alaskanmalamuutit ( Birchrock’s Wood Spirit ja Tweegirl ) Wiima ja Lumi, sekä kissoja, koiria ja hevosia 🙂 🙂 🙂  
Willow eli Birchrock’s Firefly
FB_IMG_1568815131845FB_IMG_1568814989204FB_IMG_1568815000439FB_IMG_1568815012585FB_IMG_1568815021203FB_IMG_1568815033048FB_IMG_1568815040030FB_IMG_1568815057521FB_IMG_1568815063875FB_IMG_1568815117624
Willow on osallistunut Mustin ja Mirrin pentukerhoon ensimmäisinä kuukausinaan.  Oli noin puolet muita isompi, mutta osaa kyllä leikkiä nätisti ja myyjät on tykänny Willowsta ihan kauheasti, kun on kaikille niin ystävällinen 😍 Willow kanssa olisi hauska testata vetämistä, vaikea uskoa, että tykkäisi siitä enemmän kuin muiden koirien kanssa leikkimisestä, kun sitä rakastaa yli kaiken 😊 Willow mieluummin juoksee ja painii kuin leikkii leluilla, mutta nyt on laitettu lelut takaisin laatikkoon, kun lopettaa leikkimisen ja sitten se käy niitä sieltä ”varastamassa” ja ovat paljon mielenkiintoisempia 😆 Kovastihan tuo kyllä vetää lintujen, oravien ja kaiken liikkuvan perään (siis muuten kävelee tosi sievästi hihnassa jonku 98% ajasta) 😆Porkkanat ovat Willown mielestä parasta jyrsittävää. 🙂   Willow käy säännöllisesti koirapuistossa muiden koirien kanssa leikkimässä ja seuraavaksi suunnitelmissa on pentunäyttelyyn osallistuminen.
LILA eli Birchrock’s Flowergirl 
IMG-20190916-WA0029IMG-20190916-WA0008IMG-20190916-WA0009IMG-20190916-WA0010IMG-20190916-WA0013IMG-20190916-WA0019IMG-20190916-WA0023IMG-20190916-WA002767232494_10157297654929847_6651087686301908992_o64317903_10157268695728794_8233072541128720384_o66254557_10157253880554847_6350649758964514816_o66408974_10157266379129847_6062459386138198016_o
Lilan reilu 5 kk kanssa on opeteltu talon tavoille käymällä lenkillä aamuin illoin ihan vain remmiin totuttelemisen takia. Harjoittelu on mennyt hienosti, matkaa lenkkeilyihin on kertynyt 4-6 km päivä tai jopa enempi.
Lilan kanssa on opeteltu sisäsiistiksi, kun se asustaa enimmän aikaa sisätiloissa. Osaa jo hienosti antaa tassua ja noutaa palloa joka on illan kohokohdista nautinnollisin. Leevi-malamuutin  kanssa vedetään ja kuljetetaan köyttä yhdessä ja juostaan pihalla kilpaa. Viimeisin opettelu on ollut koirapillin ääneen opettelu metsässä. Lila tulee reippaasti luokse sen kuulessaan,  samaten kun kutsuu muuten, niin tulee luokse. Juoksupyrähdyksiä otettu myös lenkillä,  jotta saadaan vauhtia lisää kun otetaan pyörät esille. Tulevana viikonloppuna Lila ja Leevi pääsevät Rukalle vaeltamaan ja mökkeilykin Lilalta sujuu jo hienosti.  Lila asustaa Iissä Susannan ja Janin kanssa. 🙂 🙂 🙂

Vierailuja

Hei pitkästä aikaa! Koivukalliolla on käynyt mieluisia vieraita 🙂 Viimeviikolla kylässä kävivät pitkästä aikaa Hilla ja Eerika. Halusimme nähdä Hillaa, joko se olisi kuntoutunut pentujen jälkeen seuraavalle ”näyttelykiertueelle”. Mutta vielä Hilla- emo näyttää lähinnä suurelta huskyltä, joten päätimme vielä siirtää näyttelyihin ilmoittamista 🙂 Viistasta varmaan, kun kuvaakin katsoo 🙂 Emot ne  antavat aina kaiken itsestään pennuille ja esimerkiksi turkin toipuminen voi viedä puolikin vuotta.

Toinen ihana vierailija oli Wili, eli Birchrock’s Wild West Hero omistajiensa Carinan ja Kimmon kanssa Vaasasta. Wili vieraili meillä ensimmäistä kertaasen jälkeen, kun se reilu kolme vuotta sitten lähti täältä kotikennelistä. On siitä kehittynyt upea uros!! Oli niin hienoa tavata Wili ja omistajansa pitkästä aikaa!! 🙂 🙂 🙂

Wili

Wili , Birchrock’s Wild West Hero noin kolme vuotta sitten 🙂

Wili nyt

IMG_0021IMG_0023IMG_0002IMG_0007IMG_0009IMG_0010IMG_0012IMG_0014

IMG_0017 (2)

Hilla, Birchrock’s Wildflower heinäkuun lopulla kaljuna 🙂

IMG_0002 (2)IMG_0005 (2)IMG_0006 (2)IMG_0012 (2)

 

Birchrock’s Wood Spirit , Wiima Kalajoen kansainvälisessä näyttelyssä ROP :)

Mikä päivä tänään Kalajoen kansainvälisessä näyttelyssä!! 🙂 🙂 🙂                           Kaikki tavoitteet saavutettiin! Eli Windy pääsi vielä kerran näyttelyyn ja saimme esittää kasvattajaluokan! 🙂 Lisäboonuksena tuli vielä kasvattimme Wiiman, eli Birchrock’s Wood Spiritin ROP tulos, elikkä se oli rotunsa paras 🙂 🙂 🙂 ERINOMAINEN, SA, CACIB ja ROP oli Wiiman saalis!! 🙂 🙂 🙂 On se upea poika!! 

Näyttelypaikalla oli jo klo 8.30 hyvin kuumaa ja tuuletonta. Onneksi heti kehän vieressä oli pieni metsikkö, joten saimme välillä viedä koirat varjoon paahtavasta auringosta. Erityisesti Misty ( BIrchrock’s Will O’ The Wisp )  näytti kärsivän kuumuudesta, ja se näkyi jopa arvostelutekstissä. ( ”Seems to be a bit thired today” ) Mistyn tulos sileä ERINOMAINEN ilman SA:ta. Kilpailuluokan 3. Timmy ( Birchrock’s Torrent )  myös roikotti päätään ja läähätti kovasti. Pölisevä turkki ei kuitenkaan näkynyt arvostelussa. ERINOMAINEN ilman SA:ta myös Timmylle. Kilpailuluokan 2.

Sitten tuli Lumin, eli Birchrock’s Tweegirlin vuoro esiintyä Siljan kanssa. Hienosti Lumi säteili kehässä 🙂 Tuloksena ERITTÄIN HYVÄ /1 . Viimeisenä meidän kasvateista loisti kehässä sitten mama Windy, eli Birchrock’s Swan Song. Ihana mummu! Tuomari tykkäsi Windystä, että on ERITTÄIN HYVÄ. Kilpailuluokkansa 2. Tuomarin arvostelu : Correct type. Correct muzzles, stop and eyes. Ears a bit soft . 🙂  Good bones and good condition for a veteran. Needs more ring training. 🙂 Nice temperament.

Aamu huipentui vielä siihen, että  saimme esittää kasvattajaluokan!!! Tuomarin arvostelu : Exellent breed type. Very harmonic. We wish them all the best in the future!! 🙂 

Kiitos tuomari Klein Dagmarille! Ja suurkiitos Meri Sorvistolle ja Silja ja Heikki Patalalle, sekä Sofialle ja Laura Lintenhoferille kasvattiemme upeasta esittämisestä!! 🙂 🙂 🙂 Onnittelut myös VSP koiran Payok Borealis Barbibal Bearin omistajille Noora Hotakaiselle ja Piia Borenille, sekä VET ROP koiran  Wayok Tark Anernekin omistajalle Varpu Paakinaho -Heikkiselle!! 🙂

Tulokset : https://ilmoittautuminen.kennelliitto.fi/tulospalvelu/frmTuloksetRyhma.aspx?N=11281&R=5&RO=1&Lang=FIN

40

Ihana Wiima juoksee!!

1

2

Timmy ja Laura juoksevat

3

Timmyn poseeraus

4

Wiima keskittyy

5

Timmy arvosteltavana

67

8

Wiima ja Silja kehässä

9

Iloinen Wiima

10

Wiima arvosteltavana

1213

14

Iloinen Timmy

15

Wiima ja TImmy järjestyksessä

16

Lumi ja Silja vauhdissa

1718

19

Iloinen Lumi

20

21

Misty ja Meri kehässä. Mistyllä on KUUMA

22

23

Misty ravaa

24

Misty poseeraa Merin kanssa

25

26

Windy ja Meri kehässä . Windyllä on hauskaa

27

WINDY 🙂

28

Windyllä on kuuma

293031

32

ROP ja VSP

33

Birchrock’s kasvattajaluokka

34

Birchrock’s Kasvattajaluokka

36

Birchrock’s Wood Spirit eli Wiima

38

39

Birchrock’s Kasvattajaluokka kunniapalkinto

Edellinen Vanhemmat artikkelit Next Uudemmat artikkelit