Nova etsii uutta kotia

Birchrock’s Blueberry Blues , NOVA, etsii uutta kotia. Novan entisellä omistajalla on vaikea elämäntilanne ja se on toimitettu löytöeläinkotiin. Sisko kertoi, että Nova on ulvonut pihalla usein, niin naapuri on tehnyt asiasta ilmoituksen. Nyt koiran omistaja tai läheiset eivät enää voi saada Novaa takaisin.

Nova on nyt 3-vuotias, kastroitu urosmalamuutti. Puolitoistavuotiaan ikäisenä sen omistaja kertoi näin: Me ollaan nyt paljon lisätty koirakavereita tässä lähiaikoina Novan ja Pimun kanssa 🥰 Nova sopii koirapuistoilijaksi, rakastaa KAIKKIA koiria. On rauhoittunut huomattavasti kastroinnin jälkeen ,eikä ole mitään huonoa sanottavaa! Nova vaan on aivan upea tapaus ja mitä nyt ikää tullut niin sitä enemmän hakee läheisyyttä ihan rauhassa. Ei aina ole siis hakemassa ihmisestä vain ns leikki seuraa. Vaan nykyään halittelee paljon enemmän. ❤😍🐺Me ollaan paljon vietetty nyt taas kesällä aikaa muuten merellä ja saaressa, niin Nova ja Pimu ovat molemmat kovia vesi petoja ja mukana seikkailijoita meidän kanssa 😍☀ Arvatkaa paljonko näistä kahdesta löytyy yhteensä sitä vetovoimaa jos näkevät liikaa ylimääräisiä ärsykkeitä ? nimimerkillä välillä ollut ite yhtäkkiä nurin Onneksi muuten kulkevat kyllä nätisti.

Mattia ja minua harmittaa tosi paljon erityisesti se, ettei Novan omistaja ole ollut itse meihin yhteydessä ja pyytänyt apua uuden kodin etsimiseen. Se tiedetään, että Nova on ollut rakas perheenjäsen. Ilmeisesti vain tilanne on mennyt hiljalleen sellaiseksi, ettei se enää ole ollut hallinnassa. Olemme itse olleet yhteydessä eläinsuojeluyhdistykseen ja etsimme yhdessä nyt uutta kotia Novalle. Toivoisimme kuitenkin mahdollisen uuden omistajan olevan ensin meihin yhteydessä. p. 0440778761/ Heli tai 0407029906 /Matti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: