O-pennut on rekisteröity ja valokuvattu

Kuluneella viikolla O-pennut ovat kokeneet monenlaista pyöritystä! Ensin ystävämme Sami Nyrhinen tuli käymään lastensa kanssa katsomaan pentuja ja valokuvaamaan ne . Tuolloin pennut olivat viisiviikkoisia. Kuvaamisessa saatiin käyttää kaikki mahdolliset keinot ja temput, että saatiin edes jonkinlaiset kuvat jokaisen pennun naamasta ja kropasta. Seisomiskuvat olivat kaikkein haastavimmat, koska pentuja jännitti kovasti kun ne yhtäkkiä nostettiin pöydälle… Muutama pennuista olisi halunnut vain makoilla lampaantaljalla 🙂 Mutta taitavana valokuvaajana Sami sai kuin saikin jokaisesta pennusta montakin kelvollista kuvaa! Niistä tässä nähtävillä kaksi kuvaa per pentu.

Seuraavaksi pennut pääsivät tämän viikon tiistaina, juuri 6 viikkoa täytettyään, eläinlääkäri Sami Savolaisen tutkittavaksi ja sirutettavaksi. Kaikki pennut todettiin terveiksi ja kaikilla pojilla oli myös kivekset laskeutuneet. Loistavaa!!

Sitten saatettiin aloittamamme rekisteröinti valmiiksi Kennelliiton Omakoirassa. Ja tänään pentujen nimet sitten pompsahtivat näkyviin Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä. Myös pentujen kutsumanimet on tiedossa yhtä lukuunottamatta. Vielä reilu viikko menee meillä täällä kotikennelissä pentuja hoidellessa. Sitten ne matkaavat omiin koteihinsa ympäri Suomea. 🙂

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=BIRCHROCK%27S&R=243

Birchrock’s Oakapple eli Loki

Birchrock’s One Of Kind eli Hossa

Birchrock’s Open Eyed ( kutsumanimi etsinnässä )

Birchrock’s Outrider eli Elvis

Birchrock’s One and Only eli Kiki ( ainut tyttö )

Pennut eläinlääkäri Savolaisen tutkittavana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: