Hilla yökylässä Koivukalliolla

Jännä päivä meillä takana 🙂 Iltapäivällä hain  Hillan Kannuksesta meille Ylivieskaan, Koivukalliolle, yökylään! 🙂 Hillalla on nyt 42 vrk astutuksesta. Päivän aikana on ehditty monenlaista touhuta. Ensimmäiseksi heti Ylivieskaan saapumisen jälkeen lähdin Hillan kanssa käymään itse Koivukalliolle, metsään. Käveleskeltiin siellä kaikessa rauhassa. Monenlaista hajua tuntui olevan metsässä.

Päivä sujui sitten mukavasti kotonamme. Vieraitakin kävi 🙂 Hilla ja meidän omat koirat saivat myöskin tutustua toisiinsa pienen etäisyyden päästä takapihalla. Hilla juoksunarussa takapihalla ja Windy, Misty ja Timmy häkissä. Iltasella Matti ja Timmy yrittivät ottaa Hillan mukaansa lenkille, mutta siitä ei tullut mitään – Timmy kun kuvitteli, että tässä on nyt sitten tuotu hänelle nuori narttu astutuksille. Yritti oitis alkaa tosi toimiin. 🙂 🙂 🙂 Hilla vain ihmetteli Timmyn touhuja 🙂 No, katsottiin parhaaksi, että Hilla odottaa sen hetken häkillä, kotona, että minä käytän ensin Windyn ja Mistyn lenkillä ja sen jälkeen Hilla pääsee omalle lenkilleen. Niin tehtiinkin. Hilla protestoi yksin häkkiin jäämistään äänekkäästi. Onneksi yksinolo ei ollut kovin pitkä. Sitten ruokaa ja pitkälle lenkille. On se hyvä, että nämä personaltrainerit pitävät huolta meikäläistenkin kunnosta!

Nyt sitten on rauha maassa täällä kotosalla. Kaikilla koirilla mahat täynnä ja virta poissa lenkkien jälkeen. Hilla jyrsii Mistyn vanhoja luita onnellisena toisessa päässä taloa porttien takana, ja muut koirat makoilevat toisessa päässä taloa. Saapa nähdä miten Hilla saa unen päästä kiinni tässä meidän talossa. Edellisestä yöpymisestä kun täällä syntymäkodissa on jo melkein kolme vuotta aikaa 🙂 Täytyy kyllä sanoa Matin sanoin : ” On tällä Hillalla kyllä hyvät hermot!! ” Sitä ei tunnu haittaavan, vaikka talossa on kolme muutakin koiraa 🙂 Windy tuntuu eniten huolestuneelta. Se onkin sitten varmuuden vuoksi kököttänyt pitkän tovin tänäiltana minun sylissä! 🙂  Ettei vain kukaan muu pääse valloittamaan hänen paikkaansa! 🙂 🙂 🙂

171819202122

24232526

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: