Ylivieskan Kansainvälinen näyttely 21.7.2018

OMG, mikä päivä Ylivieskan kansainvälisessä näyttelyssä!! Timmy ja Misty oli ilmoitettu kumpikin ensimmäisen kerran valioluokkaan, ja Mistyn sisko Martta, Birchrock’s Windy Fairytail, oli tullut Viitasaarelta Piia Holmin kanssa toiseen näyttelyynsä. Martta oli juuri pudottanut kaiken pohjavillansa… Timmyn ja Mistyn kohdalla jännitysmomentti oli se, että Laura Lintenhofer, joka oli luvannut esittää molemmat, oli ilmoittautunut myös juniorhandler -kisaan… Ja se kisa alkaisi noin tunti alaskanmalamuuttien alkamisen jälkeen.:) 🙂 🙂

Tuomari tutki kaikki arvostelemansa koirat tosi tarkkaan, joten Laura joutui poistumaan juniorhandler-kisaansa alaskanmalamuuttien  paras narttu-kehän aikana. Onneksi Meri Sorvisto oli myös näyttelypaikalla, ja lupautui toimimaan Mistyn ja Timmyn esittäjänä loppuajan!! Martta esiintyi loistavasti Piian kanssa! 🙂 Se suorastaan säteili ja juoksi tosi lennokkaalla askeleella kehässä aina uudestaan ja uudestaan, kun tuomari halusi nähdä kaikkien liikkeet tosi tarkasti.

Sekä Martta että Misty saivat kumpikin SA:n, joten ne esitettiin sitten paras narttu kehässä. Mistyn tulos tänään ERI,SA ja PN4. Martta sen sijaan räjäytti potin ja oli ERI, SA, PN1,SERTTI, CACIB ja ROP!! Uh huh! Timmykin yritti jaksaa säteillä, mutta kieltämättä kuumuus alkoi loppuajasta vaivata sitä, ja pää roikkui välillä jonkin verran. Muuten se esiintyi sekä Lauran että Merin esittämänä loistavasti. Timmy tänään ERI. SA, PU1, CACIB ja VSP. Elikkä rotunsa paras kehässä oli kaksi meidän omaa kasvattia!! Huippua! Kertakaikkiaan! Erityisesti haluamme kiittää Piia Holmia, joka on treenannut viimeisen vuoden aikana tosi pitkiä vetomatkoja ( n. 10-20 km kerrallaan ) Martan kanssa kicksparkilla ja potkupyörällä. Martta on vahva ja väsymätön veturi, ja se näkyy sen liikkeissä ja lihaksissa!! 🙂 🙂 🙂

17.Martta voitti

Martta saa ROP ruusukkeen

10.Martta ekana

Martta ja Misty paras narttu kehässä

9. parasnarttukehä

paras narttu kehä

5. Martta vetää

Martalla on veto päällä tuomarin luokse

4.Martta seuraa

Martta seuraa

16.Martta kehässä

Martta juoksee

14.Martan ruusukkeet parempi

Martan ruusukkeet

7. Misty kehässä

Misty kehässä Lauran kanssa

8.Misty juoksee

Misty ravaa hienosti

11.Misty pnkehässä

Misty Merin kanssa kehässä

2.Timmy ja Laura juoksee

Timmy ja Laura kehässä

6Timmy kurvissa

Iloinen ilme

1Timmy

Timmy kuuntelee Lauraa

3.Timmyn ruusuke

Casibin kanssa

15.Timmy ja Meri juoksevat

Timmy Merin kanssa ROP kehässä

13.ROP kehä

Timmy ja Martta ROP kehässä

18.Ruusukkeet tuomarilta

Poseeraus tuomarin kanssa ( Nina Karlsdotter, RUOTSI )

20.Palkinnot

Timmyn palkinnot

19.Timmy ja Meri

Timmy ja Meri VSP-ruusukkeen kanssa

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: