Kesä-heinäkuu 2018

Niin hieno kesä 2018!! Monenlaista on tietenkin tapahtunut tässä alkukesästäkin, vaikka kuumuus on estänyt vauhdikkaimmat touhut koirien kanssa. Kokosin valokuvia tapahtuneista, että jäävät tänne muistojen kirjoihin. 🙂

Kesäkuun alussa Sisu ( Birchrock’s Amazing Adonis ) käväisi Ninan ja Hennin kanssa kylässä pikavisiitillä. Sisukin on komea poika, näyttelyihin kun sen saisi… 🙂

Ukko ja Nooa muuttivat pois Alavieskasta Samin luota muuttuneen perhetilanteen takia. Ne pääsivät uuteen kotiin ( Tampereen lähelle ) Teija Sarajärven perheeseen, jossa niiden kaveriksi tuli Siru alaskanmalamuuttinarttu. Hienosti on pojat kotiutuneet uuteen kotiinsa! Siitä olemme todella onnellisia 🙂

Hilla ( Birchrock’s Wildflower ) on harjoitellut pari kertaa nyt Lauran kanssa näyttelyasioita, kun Hillan omistaja Eerika on vielä syyskuuhun saakka Norjassa töissä, eikä pääse Hillaa vielä näyttelyttämään. Toinen Hillan ja Lauran näyttelyharjoitus tapahtui Raution Match Showssa pari päivää sitten. Siellä Hilla sijoittui punaisten kolmanneksi. Ei olisi uskonut, että tämä parivaljakko treenasi vasta toista kertaa, niin hienosti Hilla seurasi Lauran ohjeita! Timmy oli myös mukana Lauran junior handler-koirana. Ja he voittivat koko luokan 🙂 Timmy säteili 🙂

Juhannusta vietettiin kotosalla, ulkoilusta nauttien aina kun sade taukosi. Mistyn kanssa käväisin myös yhtenä viileämpänä iltana vetolenkillä. Hienosti sujui vaikka Timmy ei ollut kaverina. Misty pääsi myös Ylivieskan kirkon jokirantaan uimaan, ja samalla reissulla tutkittiin myös Ylivieskan ”nähtävyyksiä”.

Tämän kesäloman aikana Timmy ja Misty pääsevät Ylivieskan kansainväliseen näyttelyyn ja Hilla elokuun alussa Kinnulan näyttelyyn. Hillan kaveriksi sinne tulevat myös sisko Martta ( Birchrock’s Windy Fairytail ) ja Timmyn sisko Lumi ( Birchrock’s Tweegirl )

1

Hillan loistoposeeraus

5

Hilla juoksee hienosti

6

Hillan kysyvä katse

2

Eerika, Hilla ja Laura

9

Timmy esiintyy junior handler-kehässä Lauran kanssa

7

Onko näin hyvä?

10

Paljon koiria junior handler-kehässä, tässä pieni osa

8

Laura voitti Timmyn kanssa 🙂

11

Sisu, Henni ja Nina Koivukallion leikkipuistossa

12

Sisu poseeraa Hennin kanssa

25

Siru, Nooa ja Ukko yhteisellä lenkillä ensimmäistä kertaa 🙂

16

Misty vetolenkin jälkeen

17

Misty jaksaa vaikka on kuuma keli

18

Mistyn kanssa juhannuksena Ylivieskan sotamuistomerkin luona

19

Joessa piti päästä uimaan

26

Lähtiessä vielä yksi muistomerkki tutkittiin

21

Windy ja Misty Huhmarissa sadekelissä

22

Misty sai hetken olla vapaana

23

Timmy tyyriinä sohvan valtaajana

24

Tytöille maistuu savuluut… Windy pitää huolta myös Timmyn luusta 🙂 ( Tassu luun päällä )

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: