Syyssunnuntai

Aika menee taas hirvittävän nopeasti! Windyn kanssa erityisesti riittää puuhaa iltasella töiden jälkeen ja muutenkin. Pikkuhiljaa olemme saavuttamassa työvoiton Windyn sisäsiisteydessä! Kovan työn takana se kyllä on ollut… Vaatii jatkuvaa silmälläpitoa ja varttitunnin välein ulos viemistä. Huh huh!SilmäniskuSilmäniskuSilmänisku
 Windy on pieni ”riiviö” varsinkin iltasella. Valitettavasti sen vauhdikkuus tuntui olevan liikaa Koodille, ja pientä ärtymistä oli ilmassa. Siksi päädyimme siihen, että Koodi palasi pysyvästi perjantaina omistajiensa Kirsin ja Pentin luokse – Kannuksen siperianhuskyseuran näyttelyn kautta Juankoskelle. Näyttelyssä Koodia oli moitittu liian pulleaksi ”minimalamuutiksi”! Käsittämätöntä! Olisikohan osuutta sillä, että Koodilla oli tapana käydä muina miehinä pennun kupilla, kun oma kuppi oli tyhjentynyt liian pian… No, nyt Koodi pääsee jälleen isoon valjakkoon treenaamaan ja ”laihikselle”, joten seuraava näyttely menee varmasti paremmin. Leveä hymyLeveä hymyLeveä hymy
Kaikki pennut ovat saaneet ensimmäiset rokotuksensa, niitä on kehuttu reippaiksi ja terveiksi. Topi ja Siiri painavat kuulemma 15 kiloa. Rolle on ollut suuressa eläinlaumassa tyytyväinen ja reipas; osallistunut ahkerasti mm. kasvimaan ”hoitoon” ja potunnostoon… Siirikin oli saanut aikaiseksi muutaman ison kuopan kotipihalleen! Sellaisia pikkumuutteja nämä… YllättynytYllättynytYllättynyt
Windy on nyt saanut tavata Wilma-siskon jo toisen kerran. Olipahan melkoista painia tytöillä! Nurmikolla painivat myös matalassa ”ojassa”, jonka jälkeen molemmat olivat mutaisia ja kirjaimellisesti ”kuin uitettuja koiria”. Lopulta oli pakko tehdä kunnon vesipesu molemmille…
Handykin on pikkuhiljaa alkanut leikkiä ja painia Windyn kanssa. Ihana ilo on tullut sen olemukseen – seura selvästikin nuorentaa ja piristää! Windy on tutustunut myös lähialueen koiriin ja metsään… rohkeutta ja seikkailunhalua on ollut nähtävissä. Erityisesti metsässä ravatessa!
Näyttää kieltäNäyttää kieltäNäyttää kieltä  

 

 

 

 

2 kommenttia (+lisää omasi?)

  1. Mariella
    syys 13, 2011 @ 09:50:51

    Onpas teillä pörröinen perheenlisäys 😀 Ihana Windy, jospa mekin päästäis tässä syksyllä käymään siellä päin, niin tullaan ehdottomasti kylään 🙂

    Vastaus

  2. virtahe
    syys 16, 2011 @ 06:16:44

    Tervetuloa vain!

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: