Mummolavierailulla

Käytiinpä pitkästä aikaa Sievin mummolassa vierailulla – koirat mukana tietenkin. Handyä siedätyshoidettiin Kassu-papan kanssa…se kun on aina arastellut pappaa – johtuen siitä, kun naapurin samannäköinen vaari kerrattain Handyn pentuaikana huitaisi sitä luudalla. Vaari ei oikein tykkää minkäänlaisista eläimistä. No, lopulta näytti jo ihan hyvältä, ja pappa sai jopa rapsutella Handyä.
Eilen illalla kävin Handyn kanssa muuten noin 10km pyörälenkin Niemelänkylän ympäri. Ihan hienosti poika jaksoi juosta ja hämminkiä aiheuttivat vain muutamat hevoset ja pari irtokoiraa. Kyllä sais noilla lenkeillä olla silmät selässäkin!

Vihdoinkin lauma kasassa

Lopultakin se Omppu kotiutui, ja Handynkin ilme on muuttunut iloiseksi. Koppasen Kari ja Marja toivat Ompun mukanaan matkalla Nivalaan. Näytti ihan siltä, että olivat saaneet Ompusta ikuisen ystävän! Kari oli kuvannut Omppua ja Hilaa oikein urakalla, suorastaan paparatsannut…Ihania kuvia, viitisenkymmentä. Alla muutama niistä.
Handyn kanssa kävin lenkillä vesisateessa pyöräillen. Ai että se nautti juoksemisesta taas pitkästä aikaa. Ja sitten koko koira oli niin kurassa, että oli taas pakko suihkutella vedellä puhtaaksi. Ja uskomatonta, Handy seisoi niinkuin malamuuttivideon puunattava muutti rauhallisena paikallan, pelkäämättä!! Alan pikkuhiljaa uskoa, että Handy on päässyt irti pesuhuonepelostaan. Ihana juttu, kun muistelee niitä aikaisempia riehumispesuja… 

Omppu edelleen miehelässä

Omppu on edelleen Hilan luona Oulussa. Illalla se tulee Koppasen Karin kyydillä takaisin kotiin! Handy on aivan surkeana, ei halua syödäkään. Huh, kohta kaikki muuttuu taas normaaliksi…

Oulaisten näyttely

No niin, Oulaisten näyttely tuli käytyä! Sää oli hyvä, mutta tuomari oli aika ankara..Sekä Handy että Ukko saivat yleisvaikutelmaksi HYVÄ, johtuen koosta….Kaikki muu tuntui tuomarin mielestä olevan kohdallaan, mutta mittatikku näytti liikaa. No, tuokin on onneksi tuomarikohtainen asia, toiset tuomarit tykkäävät näistä isommista. Handyn puolesta olin iloinen arvostelusta kauttaaltaan, nimittäin rakenteet yms ovat mietityttäneet sen kohdalla. Mutta hyvältä näyttää nyt. Kunhan Handykin saa lisää lihasmassaa, niin rintakehäkin hiukan laajenee, ja sitten kaikki on jo tosi hyvin. Ukolta puuttuu vielä myös hiukan lihasmassa, mutta nämä kookkaat muutit kehittyvät hitaammin, aina kolmeen vuoteen ainakin. No, Matti taisi saada nyt taas näytelyistä vähäksi aikaa tarpeekseen, joten Ylivieskan näyttely laitetaan kysymysmerkillä harkintaan…
Harmi ei voinutkaan tulla näyttelyyn nyt Oulaisiin, vaikka oli ilmoitettu, koska sen karvanlähtö oli pahimmillaan, muistutti kuulemma enemmän poroa. Harmillista!!! No, syksyllä nähdään Harmiakin näyttelyssä.
 
Halti, eli Birchrock’s Haldir on menossa Päivi Hyttisen kanssa näyttelyreissulle ensi viikonloppuna Joensuuhun. Haltilta odotan paljon hyvää menestystä! Se on myös näistä Ompun pojista pienin, joten jospa se sitten on hyvä juttu…Pian kuullaan!
 
Omppu jatkaa miehelässä vierailuaan. Ikävä täällä kotona on jo taas kasvanut kovaksi. Kun yksi puuttuu laumasta, kaikki ei ole ennallaan. Mutta riemu on sitten sitäkin suurempi, kun Omppukin saapuu kotiin lepäämään. Ja tulevina viikkoina eletään sitten jännittäviä aikoja…alkaako Ompun massu kasvaa, vai ei?? 
 

Uudestaan Hilan luokse

No lopultakin saimme varmuuden siitä että astutus onnistui!!
 
Eilen illalla Omppu ja Handy alkoivat käyttäytyä niin levottomasti, että päätin kuskata varmuuden vuoksi Ompun takaisin Hilan luokse…Ja aivan oikein, Hilakin oli sitä mieltä, että juuri nyt oli se oikea aika -ja astui Ompun. Joten nyt vain sormet ja varpaat pystyyn, että syntyisi sopiva pikkupentujen lauma Ompulle ja Hilalle!! Heinäkuulla varmistuu!!

Ompun sulhasvierailu

Tällä viikolla Omppu on sitten ollut Hilan luona keskiviikosta alkaen. Nyt voimme sitten vain odottaa ja toivoa, että pentuja syntyisi heinäkuussa!! Eilen Matti kävi hakemassa Ompun takaisin kotiin, ja Handykin rauhoittui. Ruoka ei pojalle ole koko viikolla oikein maistunut, mikä ei välttämättä ole hyvä juttu ajatellen huomista näyttelyä…

Ja tuolla ulkona Omppu nyt haikeana ulvoo ja kaipailee Hilaa. Handy taas nautii elämästä..

Äitienpäivänäyttely ja muuta mukavaa

Tänään sitten tuli vihdoinkin se päivä, kun päästiin Oulun näyttelyyn. Raatin kenttä oli kylmä ja tuulinen, mutta onneksi kuitenkin koirat viihtyivät kehässä hyvin….Ukko sai tältä tuomarilta tällä kertaa HYVÄ-arvioinnin, Harmi taas sai ERITTÄIN HYVÄ-arvioinnin. Ukon arviointi hiukan ihmetytti…kun se muutama viikko sitten sai sertinkin!! No, makuasioista ei voi kiistellä. Katsotaan viikon kuluttua uudestaan…
 
Ja sitten lähdimme Ompun kanssa Koppasen Marjan ja Karin luokse Hilaa tervehtimään. Jo menomatkalla ajattelimme, ettei Omppu ollut juoksusaan vielä siinä vaiheessa, että astutusta voisi yrittää, ja niin olikin. Koirat vain tutustelivat toisiinsa, ja päätimme palata asiaan uudelleen muutaman päivän kuluttua. Mutta että on se Hila upea uros!!
 
Ja nyt iltasella kävimme sitten tapaamassa Nivalassa Irja-äitiä äitienpäivän kunniaksi koko perheen voimin – koirat mukaan lukien. Tehtiinpä pieniä tutustumis/haistelulenkkejä Nivalan maastoissa…

Edellinen Vanhemmat artikkelit